We Have A Dream Tukholmassa- vko 7

Dream, dream, dream (all I have to do)

Rohkeus, myötätunto ja ihmisoikeudet. Isoja sanoja. Kepeään blogiini ne nyt kuitenkin kirjasin. Vuorotteluvapaalle jäädään yleensä tarpeesta saada taukoa suorittamiseen, työssäkäynnin määrittämän elämän rutiineihin. Halusta kokea vapaudentunnetta ja elämää ilman ennalta määrättyä tiukkaa aikataulua. Mahdollisuudesta nähdä asiat toisin. Äärimmäinen vapaudentunne olisi varmastikin syntynyt, jos olisin matkannut puoleksi vuodeksi pois täältä. Jonnekin lämpimään ja totaali erilaisiin olosuhteisiin. Minulla on kuitenkin ollut viime vuosina elämässäni runsaasti kaikkea – halusin hiljentää ja ankkuroida itseni kotikulmille. Nauttia siitä hyvästä mitä on tässä ja lähellä.

Suhteellisen lähellä on myös Tukholma (lähempänä Helsinkiä kuin esim. Kokkola…). Kävimme äitini kanssa siellä katsomassa We Have A Dream -valokuvanäyttelyn. 114 portrettia unelmista ja niiden saavuttamisen kipupisteistä. Upeat Albert Wikingin henkilökuvat sekä lyhyet haastattelut kuvien yhteydessä viestivät vahvasti. Mandela ehti kuolla ennen kuvan ottamista, mutta muuten joukko koostui tunnetuista ihmisoikeusaktivisteistä, muusikoista ja ajattelijoista. Ihmisistä joiden työpaikkana on tavalla tai toisella koko maailma.

Inspiroidu ja unelmoi

Fotografiska-museon näyttelyn kasvot ja sanat inspiroivat. Niistä tuli tavallaan myös henkinen ähky – sataneljätoista kertaa rohkeutta, unelmiin uskomista ja ennen kaikkea tekoja. Merkittäviä tekoja, joiden ansiosta joku henkilö tai jokin ryhmä jää henkiin, saa äänensä kuuluviin. Syntyy ihmisoikeuksien mukaista tasa-arvoa ja elinolosuhteita.

Hmm. Mitä minun pienessä elämässäni tapahtuu? Toiminko riittävästi, jotta ympärillä on hyvinvointia – omaani tai muiden? Henkinen ähky näyttelystä, mutta myös melko voimaantunut olo siitä, että maailmassa on myös hyviä aikaansaavia tyyppejä. Tosin (laiskan) ihmisen paras motivaattori on usein pakko. Luovassa työssä pakko, koska deadline. Säästämisessä pakko, koska muuten X jää tavoittamatta. Kodinhoidossa pakko, jos haluaa syödä puhtailta astioilta. Entäs henkisellä puolella. Arvot ja niiden toteutuminen. Vaatiiko niiden mukaan eläminen ja niiden toteutuminen jonkinlaista pakkoa? Meneekö ihminen laput silmillä kunnes ei enää voi? Vaikkei nyt joka aamu hampaiden pesulla pohtisikaan arvojaan niin aina välillä olisi hyvä kuitenkin.

Viikon seitsemän klousaus

… ja kyllä, toteutin oman arvomaailmani mukaista pikkuelämää tällä viikolla ihan kohtuujees:)  Tapasin ihmisen, jonka seurassa viihdyn ja jota arvostan. Nautin Föhn-tuulien lämmittämästä terassi-Helsingistä plus 8 asteen tyynessä auringonpaisteessa. Toimitin kierrätykseen ylimääräiseksi jääneitä huonekaluja sekä konmaroin kaapista käyttämättömiä vaatteita myyntiin Zadaa :n. Tiistai-illan huumassa katsoin laivanhytissä PSG-Barca matsia äitini toimiessa kommentaattorina. Oikeasti, hän tietää kaiken pelaajista ja joukkueiden nykytasosta – ihan mahtavaa!:) Perjantaille olin järjestänyt yllätyksen miehelleni. Hän vei minut  Roslundille lounaalle (kaupungin paras burgeri), joten minä olin varannut salaa pöydät kissakahvilasta Fredalta <3.

Ps. Yksi Alter egoistani, sarjakuvahahmo Mafalda, käväisi myös viikolla osoittamassa arjen siviilirohkeutta (lue korottamassa ääntä asioiden selvittämiseksi) ja meneekö sitten myötätunnon piikkiin, toin myös kaivatun annoksen nuuskaa ystävälleni laivalta;) Kissankynsien leikkaus on vuorossa nyt heti seuraavaksi. Sekin on  – oikeus.