Lunta, rakeita ja ikkunanpesua – vko 16

Ed Atkinsin Ribbons teoksesta murto-osa.
Kiasman Ars 17 -näyttelyn yksi suosikkini oli Ed Atkinsin Ribbons teos. Tässä siitä murto-osa.
uusi lumi ja uudet rakeet

Ikkunanpesua ei oltu tehty, silti pääsiäinen oli huipentunut sunnuntaiseen ystäväpariskunnan vierailuun sekä toisen pääsiäispäivän ihanaan brunssiin kummipojan perheessä. Edellinen tarkoitti keltaisten tulppaanien ja kynttilöiden ääressä nautittua pientä hyvää, muutamaa lasillista sekä ”Hassisen Kone 20 vuotta myöhemmin” -livetaltiointia vuodelta 2000. Ihmeen hyvin, suorastaan loistavasti sopi pääsiäispyhään Ismo Alanko-maratooni.

Brunssilla meille esiteltiin komean tokaluokkalaisen kikkarapääpojan ensimmäiset silmälasit. Tyylikkäät mustaraamiset Ray Banit! Oli niin mukava viettää kiireettömästi aikaa luottoystävien kanssa kukkuraisillaan herkkuja olevan pöydän äärellä. Jokainen viikko voisi alkaa kollektiivisesti ystävien kanssa! <3

Luovuin huopahatustani tiistai-illan kampaajakäynnillä. Huh, oli jo niiiin aika! Huippukampaajani teki todella pitkää iltaa saadakseen minun huovuttuneen kuontaloni kuntoon. Kello oli jo yli kymmenen illalla, kun olimme valmiita. Kiitos ja anteeksi hänen perheelle – seuraavat ajat on jo plakkarissa varattuna, jotta enää ei tarvitse tunkea extra-ajalle tätä asiakasta.

terveysshotteja kansalle

Joogan, mukavien päivien ja levon myötä huomaan olevani aikaansaavampi suhteessa ravintoon. On tullut mm. blendattua terveysshotteja kurkumasta, kiikutettua sairaalle ystävälle itsetehtyä inkiväärijuomaa ja valmistettua Nana nice cream jäätelöä!* Kaikki ilman sokeria, kermaa tai lisäaineita olevia herkkuja. Hyvä, hyvä!:)

Tunneskaalalla käytiin jälleen hetki siellä itkussa, kun postista haettiin paketti. Pakkauspehmusteiden sisällä oli pieni pahvinen uurna ja kuori, jossa luki Amelie. Sateenkaarisillan Pieneläinkrematoriolle täytyy antaa suurkiitokset esimerkillisestä asiakasviestinnästä! Pitkin matkaa heiltä tulleet viestit olivat myötätuntoisia ja lohduttavia. Uurnan mukana tullut kaunis kortti muistosanoineen sinetöi palvelun. Varsinaiset jäähyväiset odottavat alkukesään, kun Gee tulee Suomeen ja pääsemme yhdessä meren äärelle jättämään hyvästit.

Terassivalot
Terassit odottavat lämpömittarin plumpsahtamista reilusti plussa-asteille.
terassit valmiina

Helsinki on kuin kukkaan puhkeamassa. Toki puihin ja pensaisiin odotetaan niitä vihreitä silmuja, mutta hihat on kääritty myös ravintoloiden ja kahviloiden terassien suhteen. Vakio kävelyreitillämmekin on kaikki valmiina! Kunhan se sää vain lämpenisi…:)

Ars 17
Kummitytön kanssa kohti Ars 17-näyttelyä Kiasmassa.

Viikonloppuun olimme sopineet kummityttöni vierailun Tampereelta. Ihana ja huippulahjakas tyyppi. Kävimme katsomassa ajatuksia herättävän ja suomuja silmistä poistavan näyttelyn Ruuasta. Kuvia, joissa mukana poliittisia, yhteiskunnallisia ja ekologisia näkökulmia ruuantuotantoon ja ruokaan. Soisin ihan jokaiselle tämän näyttelyn katsomisen. Aivoja haastoi myös Kiasman Ars 17-näyttely. Totesimme heti ensimmäisen tunnin jälkeen, että useampi käyntikerta on edessä. Näyttely on laaja ja monet teokset jopa tunnin mittaisia filmejä tai digitaalista vuorovaikutteista lajia. Tällä kerralla vasta kartoitettiin mitä ja missä, seuraavalla kerralla pitää mennä syventymään suosikkeihin paremmin. Ehkä jokin ajankohta on myös vähemmän ruuhkainen kuin sunnuntai-iltapäivä.

Ps. Ikkunat tuli kuin tulikin pestyä! Piti vain luottaa ajoitukseen, että aina rae- tai lumisateen jälkeen tulee aurinkoinen ja kuiva hetki;) Ikkunanpesun hoiti meistä siinä hommassa kaikkein kokenein eli seitsemäntoistavuotias lapsityöläinen ja taas tuli lisää neliöitä kotiin täyskirkkaiden lasien myötä. Juhuu!:) Palkka perään ja näkymiä ihailemaan. Kiitos Ii! <3

*) NANA NICE CREAM  banaani-suklaajäätelö -ohje

  • viipaloi ja pakasta 2-3 oikein kypsää banaania
  • laita jäätyneet banaanit, noin desi kauramaitoa tms sekä 1/2 rkl kaakaojauhetta blenderiin
  • päälle mustikoita ja muutama pähkinä – NAM!

2 vastausta artikkeliin “Lunta, rakeita ja ikkunanpesua – vko 16”

  1. Kylläpä on monenlaista tapahtumaa mahtunut viikkoon. Tuota ikkunanpesijää pitääkin lainata.
    Kannattaako täältä asti lähteä katsomaan Ars näyttelyä?

    1. Ikkunanpesijälle pitää antaa ensin lepoa, mutta suosittelen lämpimästi kyllä!:)
      Ars 17 näyttelyn osalta en halua ottaa kantaa sen enempää kuin jo kirjoitin. Näyttelyn teemaan ja teoksiin kannattaa tutustua sitä varten tehdyillä http://arsguide.kiasma.fi/ sivuilla.
      Ja Helsinkiin kannattaa aina tulla!:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

0
0
0