
lahjalipukkeet lasilliselle
Namaste! Surun keskellä on hyvä kerätä voimia, mutta myös toimia, koittaa rentoutua ja mielellään jopa nauraa. Kotona ollessa kaikki paikat ja rutiinit muistuttavat muutoksesta, kun pitkäaikainen rakas lemmikki on poissa ❤. Menneellä viikolla oli useita kohokohtia, jolloin ajatuskehä pääsi laajentumaan. Läheiset huomioivat monin eri tavoin. Hieman saatoin tarvita persuuksille potkuja, mutta onneksi mieheni jaksoi potkia. Tapasin myös monta ystävää. Yhden ystävän sain lassottua vesijuoksemaan kanssani – jatkuvasti työn puolesta ulkomailla kiertävän ihmisen. Kuulin, että hän muuttaa pian parin korttelin päähän meistä ja se oli iloinen ”Heiii, piknikille-lenkille-rannalle”-tyyppinen uutinen!
Osallistuimme mieheni ja muutaman ystävän kanssa mielenosoitukseen Helsingin kansalaistorilla. Nämä nopealla tempolla ja keskellä päivää järjestettävät tilaisuudet eivät monelle onnistu. Halusin osoittaa tukeani tasa-arvoisempien ihmisoikeuksien puolesta ja nyt kun aikani on omissa käsissä, se vaati vain paikalle menon. Moni tuli lounastunnillaan paikalle lähellä sijaitsevista työpaikoista.